Kävin tuossa aamusella kaupassa, nyt juon kupillisen kahvia ja sitten luen venäjää reilun tunnin ennen Svetlanan tuloa. Nyt on kova into päällä! Ja erityisesti tänään, sillä ihan totta, ymmärrän ja pystyn jo vähän puhumaan! Kauppaan minut kuljetti (vietiin ensin lapset kouluun, pakkasta on taas liki 30) nuorimies, joka tietää etten puhu kieltä, mutta hän on aina äärimmäisen ystävällinen ja kohtelias ja puhuu minulle. No mutta mutta! Tänään sitten ymmärsinkin mitä hän puhui!

Lapset kouluun jätettyämme, hän kysyi, että taitaa olla kova työ kolmessa lapsessa, ja minä osasin vastata. Sanoin, että kolme tappelee aika paljon, varsinkin tytöt. Heikosti, mutta osasin. Juteltiin myös yhdestä suomalaisesta täällä, jonka perhe on Suomessa. Hän kysyi myös lasteni iät ja kertoi oman lapsensa iän. Juttelimme säästä ja kerroin, että Suomessa meilläkin voi olla parisen kymmentä astetta pakkasta ja että nyt siellä on paljon lunta. Sanoin, miten kaunista mielestäni on Tyumenissa ja hän kysyi, että Suomessa on myöskin varmaan kaunista ja vastasin, että on toki. Mitäköhän vielä puhuimme? Kerroin, että opiskelen venäjää kovasti ja puhun vasta hyvin vähän. Huraa, minä osaan!!

Tällä innolla jatkan lukemistani än yy tee nyt!

Paljon onnea anopille synttärin johdosta!

********************************

Poikkeuksellisesti kysyin aamulla Tuomakselta, että mahtaako auto ehtiä hakemaan meidät ja viemään koululle aamulla. Ja ehti, ei ollut kovia ruuhkia. Meidänhän pitää tietää kyytitarve edellisenä päivänä virka-aikana ja viikonlopun menot viimeistään perjantaina virka-aikana. Muutoin vain hätätapauksessa. Joten aamun kyytiasia oli ihan sattuman kauppaa, mutta onneksi nyt kävi hyvin. Koulubussi nimittäin on niin täynnä, etten usko kolmen lapseni edes mahtuvan sinne - ja kuten olen sanonut, niin ei tuo matka paha ole kävellä, ei edes tällaisella pakkasella. Ajattelin vaan, että josko se vielä kiristyy päivän valjetessa, muttei tainnut kuitenkaan. Ja olipahan kiva päästä puhumaan suomea, kuljettajan vaimo on nimittäin suomenkielen taitoinen, hän oli kyydissä matkalla töihin. Olenko kertonut, että kirjoittelen hänen kanssaan sähköposteja suomeksi? Olen myös antanut suomenkielistä luettavaa (lehtiä, mitä äitini minulle Suomesta lähettelee) hänelle niin saa pidettyä kielitaitoaan yllä.

Lasten koulu on auki vaikka pakkasta on paljon. Venäläiset koulut, joissa on alle 12-vuotiaita lapsia, ovat kiinni kovilla pakkasilla. Pakkasta ei tarvitse olla kuin parisen kymmentä (muistaakseni), niin koulut suljetaan. Se johtuu siitä, kun lapset joutuisivat kävelemään kouluun. Vähän erikoista, etten sanoisi. Ja sitten pakkasten lauhduttua lapset käyvät lauantaisinkin koulua. Syksyllä täällä sikainfluenssan vuoksi koulut olivat kiinni, pakkasen vuoksi joulukuussakin, sitten oli tammikuun alussa loma ja sen jälkeen pakkasten vuoksi kiinni ja nyt taas. Ei ihan vähän erikoista.

Meinasin mennä suoraan salille, mutta tulin kuitenkin juomaan kupin kahvia ja kirjoittamaan tämän. Menen sitten kirjoittamisen jälkeen. Venäjän läksyjäkin tuossa katsoin ja totesin niiden olevan helppoja - uskomatonta, mutta totta, joten teen ne salireissun jälkeen.

Eilen oli myös tiukkaa pakkasta. Jeren kaveri tuli leikkimään meille muutamaksi tunniksi iltapäivän aluksi. Tein lounasta ja olipa mainio nähdä, miten meidänkin lapset (siis tytöt, Jere syö aina hyvin) söivät todella hienosti, kun oli "vieras" pöydässä. Perunamuussi ja kalapuikot tekivät kauppansa! Tuomas lähti tyttöjen kanssa kaupungille ostoksille pakkasesta huolimatta, eikä mitään vikinää olleet tytöt pitäneet vaan olivat tykänneet olla iskän kanssa reissussa.

Päivällisen jälkeen Tuomas kysyi, kuka haluaa lähteä uimaan, ja vain Ella halusi lähteä. Jere ja Aino jäivät minun kanssani kotiin. Ella osaa tosi hyvin jo uida, ja jos jotain voisi kehon mallista ennustella, tulisi Ellasta oiva uimari! Neidon hartiat ovat leveämmät kuin Jerellä...

Siinä se päivä taas kului. Lapset tekivät synttärikortteja tulevien syntymäpäivien johdosta Suomeen sankareille ja ne ovat jo postin kuljetettavina. Otettiin lapsista pitkästä aikaa yhteiskuva, muttei se kovin helppoa ollut. Varsinkin äidin Mr Bean imitaatio isän selän takana sai lapset räjähtämään naurusta.

Voikaa hyvin!

EDIT: Muistatteko ne taulun näköiset valokuvat, joita eräs expat on maailmalla asuessaan ottanut? Tässä on muutama Tyumenista, tuo talvikuva on uskomaton!

****************************************

Liput on hommattu huhtikuun alusta pariksi viikoksi Suomeen. Reissaan lasten kanssa, Tuomas säästelee lomansa. Hän ottaa sitten päivän silloin, toisen tällöin ja käyttää talvilomansa niin. Kyllähän sekin sopii. Jäämme heti siskon perheen luokse pariksi päiväksi, silloin on taloon tullut varmasti pieni vauva, ja pääsen nuuhkimaan pikkuista! Ihanaa!

Tänään oli aamulla kova pakkanen ja edelleen näyttää -20. Laskettelureissu jäi siis tältä päivältä käymättä, mutta mentiin taas keilaamaan. Lapset keilasivat omalla radallaan, jossa on aidat. Muuten pallot olisivat aina rännissä. Minä ja Tuomas otettiin oikein tosissamme hikipäässä kisaa ja parin tunnin aikana ehdimme viisi sarjaa heittää. Muutamalla pointsilla hävisin vaikka olin varma voitostani...  Hauskaa oli ainakin meillä aikuisilla, lapsilla tuntuu tulevan nyt nahinaa aivan jokaisesta pienestäkin asiasta. Rasittavaa.

Keilaamasta menimme - yllätys yllätys -sushille. Jere ja Aino taas ihan kohtalaisesti napsivat rollseja. Mutta syökööt, koska ne ovat terveellisiä, ja tulee se toinen kaksikertaaviikossakalaa -kerta näin hoidettua.

Kävelimme keskuspuiston läpi ja otin uusia kuvia jääveistoksista. Tässä niitä:

Napsein matkalta muitakin kuvia:

Kaimani kommentoi yllä olevaa kuvaa, ja tuumasi sen olevan Kuopion kaupungintalon näköinen. Ja katsokaa, totta vie!

Kuvan lainasin täältä.

Tämä risteyksessä oleva talo on jotenkin kovin viehättävä, en tiedä mikä siinä vetoaa:

Tuomas meni vielä käymään tuossa irkkupubissa alakerrassa ja minä tulin lasten kanssa kotiin. Sen verran vilpoista, ettei huvittanut enempiä pihalla olla. Loppuehtoo mennee leikkien ja lukien, ja sitten elokuva pyörimään lasten mentyä nukkumaan. Näin on taas yksi lauantai mennyt, kyllä aika kuluu nopsasti.

Voikaa hyvin!

Tarvitsee näköjään mennä Siperiaan asti, että kiinnostuu kotimaan asioita ihan eri tasolla. Seuraan mm. politiikkaa eri silmin nyt ja en sitten yhtään ihmettele (iltapäivä)lehden uutista, joka kertoi, että Saksassa nauretaan muiden muassa pääministerillemme. Minä voin kyllä myöntää, että olen nauranut hänelle jo Suomessa ollessani. Ja vielä se Väyrynenkin jostain kolosta kaivautui. Tästä voit lukea lisää. Muutenkin vaikuttaa jotain olevan kovasti vialla Suomen politiikassa, toivottavasti asiasta perillä olevat tekevät jotain asialle. Ei hyvältä näytä täältä kaukaa katsottuna ainakaan.

Sitten tämä Ulvilan murhamysteeri. Lisää aiheesta tästä. Ei voi muuta sanoa kuin että voi lapsiparkoja, toivottavasti heillä on nyt hyvä olla. Millaiset arvet tämä kaikki heihin jättää, aivan jokaiselle, aivan koko elämän ajaksi. Joko julkisuudessa ei ole kerrottu kaikkea (luulen, että näin on asian laita) tai ihan miten vaan niin edelleenkin aavistelen, ettei nainen toiminut yksin. Niin tai näin, toivottavasti kaikki osapuolet saavat rauhan joskus.

Sitten ihan muihin aiheisiin.

Tänään vein lopulta ne kahdet lähes hajonneet Jeren vanhat talvikengät roskiin. Siis ne, joita Tuomas ei halunnut heittää pois koska "ovat aivan hyvät vielä"... siis eivät olleet. En heittänyt niitä roskislaariin vaan siihen viereen. Meinaan illalla uteliaisuuttani käydä katsomassa ovatko ne vielä siellä. Ne oltiin nimittäin jo piha"talkkarin" toimesta laitettu vähän ikäänkuin sivuun, huomasin vaan äsken kun vein Jeren tuohon naapurirappuun leikkimään kaverin luokse. Jollekin ne saattavat olla hyvinkin tarpeelliset.

Ja tästä jatkoin ajatusta, ja sitä, miten hyvin meillä onkaan kaikki. Voimme hankkia juuri sellaisia vaatteita lapsille, jotka ovat käytännöllisiä, kestäviä ja hyvännäköisiäkin vielä. Ja osa näistä vaatteista tulee auttamatta pieniksi täälläkin. Ainon vetimet menevät tietysti Ellalle, mutta Jereltä hyvin harva vaate päätyy tytöille. Jeren vaatteet ovat Suomessa kierrättyneet serkkupojalle ja Ainon/Ellan vanhat taas serkkutytölle. Täällä kysyin yhdeltä expat-äidiltä, että haluaisiko hän meiltä tyttöjen vanhoja vaatteita, ja otti mielellään.

Mutta koska ajattelin paljon tänään (imuroidessa ajatus lentää, vai olenko ainoa?) niin ajattelin pitää koululla kierrätyskutsut. Tiedättehän, jokainen tuo kotoaan 3-5 omille lapsille tarpeetonta lelua, kirjaa tai vaatetta ja voi saman verran ottaa kutsuilta mukaansa. Kenellekään kelpaamattomat menevät hyväntekeväisyyteen. Juttelen maanantaina Head Teacherin kanssa, jos saisin koulun liikuntasalia käyttööni joksikin aamupäiväksi. Ja jos se on ok, niin lähetän kiinnostustiedustelun koteihin, ja jos saan tarpeeksi monta yes-vastausta, niin sitten toteutan ajatukseni. Vähän kyllä luulen, että ajatus on vieras. Tai sitten ei, sillä nämä expatit ovat nähneet paljon maailmaa. No niin tai näin, menee syteen tai saveen.

Aamulla oli venäjän tunnit, tästä eteenpäin matkaan Svetlanan luokse perjantaisin, koska hänellä on perjantai-iltapäivisin menoa ja näin hän pääsee helpommalla. Ensi kerralla yhdistän kauppareissun venäjän opiskelun jälkeen, koska Svetlana asuu aivan Lenta-supermarketin lähellä. Onpa muuten ihana tunne osata muodostaa yksinkertaisia lauseita ja osata oikein taivuttaa joitain verbejä! Saan valtavasti iloa venäjän opiskelusta, ja yhä suuremmalla innolla luen sitä. Alkuun tuntui niin raskaalta ja turhauttavaltakin, kun tuntui, etten opi mitään. Mutta onneksi jaksoin jauhaa itsekseni perusasioita, niin nyt on paljon helpompaa jo. Vaikkei todellakaan helppoa ole, ei todellakaan! Aivojen synapsit ovat taitaneet kuitenkin löytää toisiaan, kotiäideillähän kuuluu päästä naps naps kun synaptiset yhteydet katkeilevat.

Otsikkoon ja ensimmäiseen lauseeseen palatakseni tänään Runebergin kunniaksi luin vähän mm. wikipediasta sekä www.runeberg.net -sivustolta kansallisrunoilijastamme. Luin myös netistä hänen runojaan, ja ai miten helppotajuisia ja kauniita ne ovatkaan! Tämän Runebergin kirjoittaman ja Kaarlo Forsmanin suomentaman kesäisen runon myötä toivottelen hyvää viikonloppua!

Suojissa laakson, leivon liverrellen,

Vieressäs istun, impi, haltioissa;

Tuoll’ alla tunteen aallot hyrskiellen

Käy kukkien ja leyhkäin suuteloissa.

En koskaan seisonut oo sodiskellen

Surujen usvaa vastaan taisteloissa;

Eik’ arvaa kukaan, miss’ on piilosuojain,

Paits’ ystävyys ja lempi ynnä Luojain.

Hymyyni hymyilee tuo haaveksittu kulta,

Sill’ emme suotta kiusaa itseämme;

Hyväily-nimet hältä saan, hän multa –

Vavahtaa lehvät, meidän lempeissämme,

Ja perhot tullen ruusun suutelulta,

Kukista luovat taivaan ylitsemme;

Ah, kaunis mailma! kuinka luonto sointuu

Tok’ autuuteen, mi sydämessä tointuu!

Miks’ epäsoinnun soisin sorreskella

Nyt soinnuntaa, mi mailman haltioipi?

Suloista sävelmää nyt kaikkisuus vaan soipi,

Suloista myös mä mielin kaikutella.

Mun riemujain saat, kulta, riemahdella,

Kun yhteissointumme sun korviis soipi;

Syliini vaipuos ja anna suuta

Ja suudelmaksi elon hetki muuta!

Päivähän se meillä on jo pitkällä, mutta Suomessa ollaan vielä aamusessa. Tämä päivä sai taasen vauhtistartin, kun flamenco-ope on reissussa ja tunnit peruttu nyt pari kertaa niin painelin aamulla salille. Kuten eilenkin, ja kaksi tuntia taas siellä sain aikaa kulumaan. Mahtava olo, ja kyllä sai rauta kyytiä! Ensi viikolla pitäisi ehkä kokeilla latino-tansseja, mutta asia on vielä vähän auki. Onhan tässä tätä touhua muutenkin aika lailla.

En siis tullut kipeäksi. En tiedä, mikä ohimenevä pikatauti oli, mutta eilenkään ei ollut minkäänlaisia oireita. Ja en todellakaan koskaan milloinkaan urheile kipeänä, tiedän aivan liian hyvin seuraukset.

Olen muuten nyt ensimmäistä kertaa nähnyt salilla täydessä tällingissä, hajuvesineen päivineen, helmikaulanauha kaulassa ja isot korvikset korvissaan nähnyt naisen treenaavan. Toki niin voi treenata, mutta eikö se mene vähän yli? Lisäksi salilla työssäolevat - enkä tarkoita jumppaohjaajia vaan sihteerikköjä ynnä muita, käyvät työpäivän aikana tekemässä pienet sarjat tai käyvät jumpassa ja sitten ilman suihkua työmekko päälle ja korkkarit jalkaan ja töihin. Kovakuntoista sakkia kun ei tule hiki! Sen sijaan eilen jooga-ohjaaja (olen siis kerran syksyllä käynyt hänen joogassaan, puhuu ihan ok enkkua, on mies) tuli juttelemaan ja naureskelemaan minulle, kun olin aivan punainen naamasta. No, olen aina ollut punainen naamastani, kun treenaan. Mutta siitä huolimatta, kuvittelevatko miehet, että aina pitäisi olla tällingissä? Olin siihen mennessä vetänyt crosstrainerilla, tehnyt lihaskunto-ohjelmaa sekä ollut juoksumatolla juosten ja kävellen puolisen tuntia. Enkö saisi olla hikinen ja punainen? En Venäjällä näköjään. Feministi nostaa päätään....

Päivänselvä asia, mutta miten voi olla niin vaikeata pitää edes selkä-ja vatsalihakset kunnossa? Minulla on lievää skolioosia ja lihaksisto pitäisi pitää kunnossa. Ja sitten vikisen, kun nukun yöt huonosti kun selkää särkee ja herään joka kerta, kun käännyn. Vaan eipäs vaivaa enää! Miten nautinnollista on sulkea silmät klo 22 ja herätä klo 7 ehkäpä jopa samasta asennosta, en tiedä, mutta kertaakaan yöllä mihinkään heräämättä. Se on nautinnollista.

Eilen siis olin aamulla salilla, mutten kotihommien lisäksi muuta tehnyt. Ai niin, tein risottoa, josta tuli Jeren mielestä ehkäpä maailman parasta, söi sitä lautasellisen iltapuuron jälkiruuaksi. Jere veteli paprikat, maissit ja parsakaalit mukisematta, mutta katsotaanpa miten neidot tänään koulun jälkeen nyppivät ne pois. Että on sitten hankalaa saada nuo syömään tarpeeksi paljon terveellisiä juttuja, se on nimittäin pelkästään minun vastuullani. Kouluruoka ei ole lähellekään Suomen kouluruuan veroista terveellisyydellään (eikä kuulemma maultaan), joten siksi tuputan lapsille vihanneksia ja hedelmiä sekä lisäksi syömme vitamiineja purkista. Pakko. Suomessa ei tarvitsisi tällaista edes miettiä.

Tänään on ohjelmassa class mum -tapaaminen koululla ja urheilukaupassa käymistä. Aino tarvitsee uudet uikkarit, uimalakin ja molemmat isot tarvitsevat flip flopit. Aino oli niin otettu viime viikon uimakoulukäynnistä (isot käyvät luokkansa kanssa koko kevään perjantaisin uimassa), kun oli joutunut laittamaan uimalakin päähänsä, joka ei ollut oma vaan paikan. Neito jo julisti, ettei mene enää uimaan. Hohhoijaa.

Tuolla joentöyräällä on varmasti kiva asua, vaikkei asumus mikään lukaali olekaan.

En ole muuten ehtinyt edes miettimään käsitöitä. Kaipa sitä pitäisi jotkut keväiset vanttuut tytöille tehdä ja kevätpipot. Ne voisivat ollakin seuraavat projektit. Taas pääsee siis lankakaupoille!

Voikaa hyvin!

Kuvernöörin koti, auto tuskin kuuluu  isännälle...